lauantai 26. lokakuuta 2013

”Olisiko suositella hyvää hoitoa krooniseen lapsenkaipuuseen?”

Tuttava kyseli sosiaalisessa mediassa suosituksia kantorepuista ja -liinoista, ”jotta vauva voisi hengata muuallakin kuin sitterissä”. Hymiö. Kuva vauvasta hengaamassa sitterissä. Sama tuttava oli joitakin kuukausia aiemmin kertonut raskaudestaan puolihuolimattomalla statuspäivityksellä, muka rivien välissä, vaikka päivityksen ainoa tarkoitus oli selvästi tuoda ilouutinen julki. Sopiihan sitä tuoda, mutta minä en ollut ilahtunut, vaan tapani mukaan melkein itkenyt. (Ikävä tapa. Voisinko hankkiutua tästä tavasta eroon?)

Nytkin tuttava puhui raastavan arkipäiväiseen sävyyn: ”Olisiko suositella hyvää kantoreppua?” Yksinkertaista: vauva hengaa usein sitterissä, hankittakoon sille vaihtoehtoinen hengauspaikka. En tiedä, ajatteliko tuttavani statusta kirjoittaessaan, että vauva on ihmeistä suurin, olennoista rakkain, ja kantoväline keino pitää tuota ihmeellistä olentoa enemmän lähellä. Kyseessä on siis valtava asia – ei arkipäiväinen vaan lähestulkoon pyhä. Voisin itkeä jälleen: liikutuksesta, nöyryydestä, surusta, kateudesta.

Sen, että tuttavani ei ole jo vuosia ennen raskauden suunnittelua lueskellut sivutolkulla kokemuksia ja suosituksia kantoliinoista ja -repuista, ei pitäisi olla minulta pois. Vaikka minä olen henkisesti valmistautunut lapsen saamiseen jo kauan ennen kuin lapsesta on ollut mitään haisua (ei muuten ole haisua vieläkään), muiden ei tarvitse. Minunkaan ei tarvitsisi. Voisin orientoitua muuhunkin kuin aina vain lapsentekoon – jos osaisin!

Tiedän, että muiden onni, muiden puolivahingossa saadut vauvelit ja rennot kantoliinagallupit eivät ole minulta pois. Siltä se kuitenkin välillä tuntuu, ja moni lasta pitkään kaivannut varmasti samaistuu tähän. Toivon saavani tästä blogista rauhaa, kärsivällisyyttä ja perspektiiviä. Toivon, että blogi auttaa minua jäsentämään sakeaa mielensisältöäni ja näkemään muutakin kuin lapsen, jota minulla ei vielä ole.

Syyssää ja kaipaus  match made in heaven!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti