maanantai 31. elokuuta 2015

Elämän näyttämöllä mikään ei ala tai pääty yhtäkkiä

Tänä aamuna maailma oli erilainen. Tänä aamuna maailmassa taas yksi läheiseni on raskaana – hän jolta olin (lievällä kauhulla ja voimakkaalla katkeruudella) odottanut kyseisiä uutisia jo pari vuotta. Nyt hänkin. Saan taas katsoa läheltä. Joudun katsomaan. Toivoisin pääseväni kummiksi. Kuka sanoi että näiden tuntemusten tulisi olla linjassa, loogisia? Ne ovat strösselikeittoa, seassa kummia sattumia.

Kummasti sattui eilen, kun olin kuullut läheisen uutiset. Menin seurustelukumppanini luokse ja itkin kertomatta miksi. Kerron sitten kun pystyn – aivan pian, eikö niin.

Olen yli puoli vuotta tehnyt konkreettisia (taloudellisia ym.) valmisteluja lapsenhankintaa varten. Lukenut kirjoja. Pohtinut, puhunut ja puhunut. Sallinut suunnitelmani liukua yhä julkisemmaksi, todellisemmaksi. Vähentänyt piilottelua – tämä ei ole salaisuus enää (paitsi kumppaniltani – tuore suhde, on kai ollut perusteltua toistaiseksi olla tästä hiljaa? Niinhän?). Olen nähnyt viime viikkoina toistuvasti unia lapsista. Kumppanini on toisinaan ollut mukana näissä unissa, ikään kuin sivurooleissa.


Tänään ilmassa on syksy eri tavalla kuin eilen. Syksy, on lähdettävä, ilta tulee. Mentävä ennen kuin tulee kylmä. 

Hurjaa. Kaikki.

En tiedä lukeeko tätä kukaan, en tiedä kauanko ja mitä haluan vielä kirjoittaa. Paljon on auki.