keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Aikalisä, päivä 17

Oma kasvu tapetilla isosti. Minä. Minun rajani. Olennaisin funktio aikalisälle oli tämä, vaikka ensin luulin sen olevan muuta (fyysinen itsestä huolehtiminen, työuupumuksesta toipuminen, koti-inventaario). Tämä. Omien rajojen tunnistaminen ja aidosti niiden mukaan toimiminen.

Mitä minä haluan? 
Tukeeko tämä valinta sitä, millainen ihminen haluan olla? 

(Ylläoleva suoraan sovellettavissa myös äitiyteen: korvaa sana "ihminen" sanalla "äiti".)

Eilen illalla kihisin kuin lapsuudessa synttäriä edeltävänä iltana: Menen inssiin pian. Siis minä! Siis menen! Sitten pääsen jännittämään, aivan oikeasti pääsen. Nyt luen teepusseista mietelauseita, teen upeita lastenvaatelöytöjä ja o-do-tan.

"Miksi asia on tehty lasta haluavalle ihmiselle noin vaikeaksi", ihmetteli kaveri kuullessaan kaikista käynneistä, joita minulla on klinikalla jo ollut. Itse olen ollut innoissani jokaisesta käynnistä, ja hoidoissa hitaaseen tahtiin eteneminen on ollut oma päätökseni. Pidän henkilökunnasta, etenkin lääkäristäni - meillä synkkasi heti.

Rakastan sitä riehakasta onnellisuutta, joka minut valtaa aina kävellessäni klinikalta pois (yleensä lounasravintolaan tai kahvilaan kirjoittamaan päiväkirjaa ja lähettämään tekstareita tärkeille ihmisille joita kiinnostaa matkani seuraaminen).

Onni joka syntyy asioiden ottamisesta omiin käsiin - sille en kerrassaan tiedä vertaa.

I sure do.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti