Minä ja Hän

Avasin vauvanvaatelaatikkoni ja itkin. 

No, itken vähän kaikelle! Tämän postauksen otsikolle, eilen animaatioelokuvalle, kaikenlaisille arkisille pahan mielen aiheille, ajatuksille minun ja Beibin tulevasta asunnosta. Olin vähällä itkeä kun minua töissä onniteltiin (sen yhden ainoan työkaverin toimesta jolle olen kertonut). Itken kun puhun tästä valtavasta onnellisuudesta, itken kun puhun elämän epävarmoista kohdista. Kaikki tämä on hyvää itkua! Pintaitkua, vaikka liittyisikin syviin asioihin. Itkua, joka ei ole nähnytkään ahdistusta eikä masennusta. Onnellisen ihmisen itkua. 

Kaikki laatikon vaatteet ovat Hänelle. Oikealle elävälle vauvalle, joka kohdussani kasvaa.

Donna O. ei tajuu

Ras kaa na

Entajuuentajuuentajuu

En Tajuu!!!!

<3 <3 <3 <3 <3 <3

---

Järkyttävän onnellinen!

Nämä sanat eivät riitä millään. Mitkään eivät.

Huudan sisäisesti!
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!

!!!

Äärionnellinen

Tänä aamuna kadulla kulki pariskunta sekä lapsi, joka rattaista käsin nimesi ympärillä olevia asioita. Kohdalle tullessani hän katsoi minua silmiin, osoitti ja sanoi "nainen". Meitä aikuisia hymyilytti. Miten hyvältä pienten lasten kanssa vuorovaikuttaminen nykyään tuntuu! Ennenkin olen pitänyt siitä, mutta nyt mentiin aivan eri sfääreihin.

Iltapäivällä katsoin vastaantulijoita ja mietin, liekö heistä kukaan yhtä onnellinen kuin minä. Minulla on kaikki syyt olla, mykistymiseen saakka.

Varhaisultra klinikalla on 12.9.
hCG-tasoni on erinomainen. (Ja testiviivakin tänään reipastui.)

En KESTÄ !!! !!!

Olen ansainnut kaiken tämän onnen. Tätä on valtavasti, tämä on valtavaa, tämä ON ja tämä tapahtuu MINULLE koska MINÄ uskalsin lähteä tavoittelemaan tätä. Olen nyt tässä ja olen RASKAANA.

Olen hirvittävän onnellinen. 

Äitini alkoi uutiset kuullessaan kiljahdella ja itkahdella puhelimessa, ei saanut hetkeen sanaa suustaan.

---

P.S. Lukijoille tiedoksi: Poistun tästä blogista hehkuttelemasta viimeistään kolmen kuukauden keskenmenoriskirajan täytyttyä - menen sitten ehkä toiseen blogiin. Tämä pysyköön pääosin alkuperäisen tarkoituksensa ja nimensä mukaisena!
(Itsekin nimittäin tiedän vain harvoja yhtä ärsyttäviä asioita kuin "lapsettomuusblogit" joista lävähtääkin varoittamatta silmille sivutolkulla ultra- ja masukuvia.)

Aalloilla alkion kanssa

Hei vaan.

Plussalla yhä! 

Lauantai oli huolipäivä, sunnuntai luottavampi. Tämä maanantai on tarjoillut kumpaakin lajia.

Aamulla minut syöksi murheen kuiluun se, että viiva ei ollutkaan odotetun reipas vaan jopa eilistä hieman haaleampi (kyllä, tietysti olen testannut joka aamu). Selvästi silti kirkkaampi kuin perjantain ja lauantain viivat.

Nyt iltapäivää kohden minusta on taas tullut levollinen, sillä ARMAS KOHTUJOMOTUKSENI ON TULLUT TAKAISIN! <3 <3 <3

Olen täysin riippuvainen tästä: fyysisestä merkistä itse pääkallonpaikalta. Siellä tapahtuu, kohtuni on duunissa, siellä kasvaa pikkuinen tiikeri. (Pikkuisella on jo mielessäni ikioma olemus ja nimitys, ja hän on jo syvästi rakas. <3 ) Tämä oire ehti olla parisen päivää poissa. Jos se nyt toistamiseen lientyy, en huolestune enää aivan yhtä kovasti. Bonustoivoa on antanut se, että myös toiseksi mainittavin oireeni, rintojen arkuus, on jälleen vahvistunut. 

Klinikan hoitaja käsitteli epäröivää plussalaista juuri niin kuin kuuluu: ei onnitellut, otti vain hymyillen ja rennosti rupatellen verikokeeseen. Tulokset (hCG-arvo) huomenna. 

Hauraudessa tallustellessani olen muutenkin saanut juuri sellaista tukea josta olen unelmoinut: yltäkylläistä myötäelämistä, rohkaisua ja huolenpitoa. Tätä minulle on tarjolla, vaikka hankin lasta yksin. Täydellistä!

Viikonlopun tehokas uutisointini varmisti, että minulla olisi väkisinkin käytettävissäni yli kymmenpäinen tukilauma myös mahdollisen keskenmenon suruun. Sekä tietenkin te online-tukijat! Viime päivien lukijaluvut ovat lämmittäneet - ja kommentit eritoten. 

Särkyvyys

Tänään heräsin ajatuksen kanssa, että raskaus on varmaankin peruttu. Testiviiva on vahvempi kuin eilinen, mutta moni oire on tänään poissa. Poissa! Lämpö laski hiukan, kohtua ei jomota, vatsaa ei turvota, rinnat aristavat paljon vähemmän kuin eilen.

Miten hauraita, nämä päivät!

Suoja

Täällä plussani suojissa järjestän elämää ja itselleni hyvinvointia, täältä plussani suojista pystyn taas tukemaan sitä tarvitsevia läheisiä eri lailla kuin ennen, täällä minun on hyvä olla. En kaadu. Pystyn. Olen minä. Osaan myös rajata: aina en voi auttaa muita. En enää tue ihmisiä, jotka ottavat minulta enemmän kuin antavat. 

Plussan suojissa olen turvallisella maaperällä, joka ei hulmahda altani. Täältä on hyvä ottaa tukea ja kerätä ympärille muut tukevat asiat. Täällä on turvallista olla myös hämmentynyt, peloissaan, yksinäinen tai ahdistunut. Täältä näen tulevaisuuden, jossa on lapsi. Lapsi sisälläni muistuttaa itsestään koko ajan.

Tämä on nyt nojani, alustani ja runkoni. 

Kaikki KAIKKI saa nyt olla juuri näillä sijoillaan. 

Plussan vanavesiä

Vanavedet ovat laiskan leppeän uuvahtaneet kuten tämä häkellyttävän kuuma elokuun päivä; vanavesissä on murrettuja lämpimiä värejä, levoton pikku kummastus, pari kyyneltä ja tyhjän uuden aavan aavistus.

Tänään kiva työkaveri sattui kysymään, onko minulla lapsia. Vastasin, että ei, ja seurasi monen sekunnin hiljaisuus, joka suorastaan huusi minua kertomaan plussasta. Harmittaa, etten kertonut! Harkitsin ankarasti kaikki ne sekunnit. Jätin kertomatta, koska olin juuri aamupäivällä ajatellut pitäväni töissä matalaa profiilia.

Uskon, että voin yleisesti ottaen sitä paremmin mitä useammalle ihmiselle kerron, olkoonkin varhainen vaihe. Samaa mitä puhuin aiemmin naamioista. Jos tulisi keskenmeno, kertoisin siitäkin. (Tai ehkä en kaikille, mutta nokkelat päättelisivät sen itse.) Opettelen nyt sellaista yksityisyys-julkisuus-tasapainoa, joka tukisi hyvinvointiani parhaiten.

Raskaana oleminen on ihmeellinen asia: uusi elämä sisällä, eikä kukaan tiedä! Tänään eri elämä kuin eilen. Olen reipas, olen tärisevä, olen äkisti hymyilevä, olen oppiva, yksinäinenkin. Olen rohkea ja olen plussallinen. Osaan kuulostella. Tiedän, että nyt on aikaa hämmentyä ihan rauhassa. Olla.

+

PLUSSAA! 

Haaleaa plussaa, mutta sitä itseään kuitenkin. 

Sininen testi 10, punainen 25 mIU/ml.

Feat. Sitruunapuubeibi. 

Huipun tuntumasta

Luulen että olen raskaana!

Eilinen ja tämä päivä käänsivät uskonkelkan vessareissu kerrallaan. Vuotoa ei vain ole kuulunut, ei pisaraakaan, vaikka vähintään pisaroita olisi pitänyt jo näinä päivinä näkyä. Lisäksi kivut, jotka ovat olleet jossakin muodossa läsnä jo viikon - ja kehon lämpö, joka on yhäti armollisen korkea! On ollut myös muutamia muita, lieviä oireita (käsi ylös, joka toivoo että tekisin oirepäivityksen!).

Kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettu, siihen vaipuilen nyt luottamaan; tärisyttää. Tänään kihisytti innosta työpaikan vessassa! Ja julkisia odotellessa ja siellä sun täällä. Kihinäin jäljessä alkoi hipsutella sisään pieni epätodellisuuden tunne, väliin myös turtuus. Töistä tultuani kiskaisin yli tunnin päikkärit - yleensä en koskaan! 

Illan keskustelu personal trainerin kanssa: 

"Mä saatan olla raskaana." 

"Ai, vau! Te yritätte?" 

"Minä yritän." 

"...Ai? Öö. Siis -- mitä se tarkottaa?"

Seurasi kommentteja siitä kuinka nykyaika on siistiä, tiedustelu iästäni sekä siitä miten tähän päädyin - ja sitten estottomin ja söpöin kysymys: "Ai sä käyt siellä ja sitten ne aina laittaa sun sisään jotain?" 

Joo, niin juuri!

Huomenna on Suuri Aamu.

Kaikuja pohjan tuntumasta

Olen masentunut ja ahdistunut, nyt myös paperilla. Mikään elämänalue ei tahdo luvata janoamaani pysyvyyttä ja jatkuvuutta - keskityn haalimaan turvan hippusia ja selviämään kaikkien tunteideni kanssa. Levottomuus ulottuu uneen ja uniin. Ajatus katkeilee; unohdin juuri, mikä lause minun piti kirjoittaa seuraavaksi. 

Viime päivät olen syynännyt oireita virkaintoisen etsivän lailla, spekuloinut mahdollista heikkoa keltarauhastoimintaani ja oppinut hoidoissa olon kamaluudesta: toivon ja epätoivon vuorovesi hukuttaisi heikon. Itse olen tällä hetkellä nipin napin kyllin vahva. 

Menkkaisa olo jatkuu epätavallisen monetta päivää, mutta verta ei näy. Menkkojen laskettu aika on noin huomenna, virallinen testauspäivä ylihuomenna. Yhden negan jo muuan puuskassani testasin, mutta se oli varhainen. 

Joulumiete

Luin joulunajan tekstejäni vuodelta 2013. Minuun iski tietoisuus: ei ehkä yhtäkään joulua enää ilman lasta! Nyt todella. Voi kunpa, kunpa ei. Tulepa napero, täällä äiti odottaa. 

(Kyllä, sikiö lasketaan lapseksi. Hädän tullen jopa alkio lasketaan lapseksi.)

Kertomus kuukauden parhaasta päivästä (so far)

Eilen oli seitsemäs päivä tokasta inssistä lukien. Eilen minusta tuntui ensimmäisen kerran, että tulen ehkä tästä kierrosta raskaaksi. Kuluneen viikon olin valmistautunut jatkamaan käyntejä, laskeskellut rahojani ja yksinkertaisesti olettanut, että vielä ei. Liian helppoa se olisi, liian ruusuinen syksyn pelastus, yletöntä hemmottelua universumilta?

Eilen tunsin omalaatuisen yhdistelmän kohtukipuja, jollaiset eivät kuulu tähän kierron vaiheeseen. (Tunsin myös yhden aivan erityisen tuntemuksen, jollaista en muista tunteneeni koskaan ennen.) Illaksi ne lientyivät. 

Beibi kiinnittyi?

Eilen bongasin kohdun ja munasarjat myös jonkun ikkunasta.

Tänään fyysiset oireet ovat poissa (ellei oteta lukuun palelemista ja lievää päänsärkyä, jotka voivat liittyä sataan muuhun asiaan raskauden lisäksi). Ja heti tänään on mundaanimpi, sumuisen levoton olo, kun en konkreettisesti tunne raskauden mahdollisuutta.

Ripustaudun tähän asiaan nyt melko paljon. Se on okei. Tämä on elämäni suurimpia asioita.

Jännittää!

--

Jälkikirjoitus: Eilinen ennentuntematon poreileva polttelu hiipi kohtuuni nyt iltaa kohden jälleen. Kuinka nautin! Ylipäänsäkin nautin kehoni kuuntelusta, tuntemusten fiilistelystä. Mahdolliseen raskauteen liittyvien tuntemusten kohdalla nautin potenssiin kuusi. Hyvää yötä Donna ja Ehkä-Vauva!

Inssipäivä vol. 2

Ekaan inssiini, joka tehtiin keskikesän alla, liittyi tunnekuohu: Matkalla klinikalle aloin holtittomasti itkeä. Päälleni hyökyi äkkiä se, miten yksin tämän kanssa olen. Rakastettu ja ystävä tarjosivat etätukea viestien muodossa, mutta yksin mikä yksin - näin suuren asian äärellä, tämän potentiaalisen lapsen ihka ainoa tuleva vanhempi, minä yksin. 

Toimenpiteen jälkeen yksin olemisen hurjuus ei enää vaivannutkaan. Omistin maailman. Hykertelin ja helpotushuokailin sitä, miten ei tarvitse enää tehdä mitään, vain odotella että solut hoitavat hommansa. 

Tämän päivän tarina on vähän toisenlainen. Toka inssireissu oli reipashenkinen lääkärin otteita myöten ("mennääs sitten jo, mulla on tää täällä taskussa ja se lämpenee...!"). En tuntenut erityisesti mitään, en jännitystä, en suuruutta, en intoa. Olin kuitenkin hyvällä tuulella ja mutkattomalla tekemisen meiningillä: ehkä tärppää, ehkä ei, nyt tehdään tämä. Seuranani odotushuoneessa oli ystävä. Menimme inssin jälkeen syömään ja kahville. Juttelimme olevasta elämästä - emme tulevasta vauvasta.

Tänään on hyvä.

EVO

Viime aikoina ahdistus on aikaansaanut minussa muun muassa toistaitoisuutta ravitsemuksestani huolehtimisen suhteen. On tuntunut vaikealta laittaa ruokaa, ostaa ruokaa, syödä ruokaa. Tänään heräsin selvässä nestehukassa (toim.huom.: en siis kuitenkaan darrassa). Itsesyytökset huomasivat oivan tilaisuuden nousta taas pintaan: Olenko syönyt ja juonut näinä päivinä tarpeeksi? Mitä jos nestehukka tai vajaaravitsemus rappeuttaa kohtuni limakalvon (joka tosin vielä eilisessä ultrassa oli "kaunis" - tykkään kun nuo käyttävät juuri tuota sanaa!). Jospa kehoni on stressitilassa enkä siksi tule raskaaksi? Mitä jos olen kaikessa vain niin totaalinen tunari, että universumi ei kerta kaikkiaan tule antamaan minulle lasta? 

Voisinko keksiä vielä muutaman aivan absurdin asian lisää, jotka ovat Kiistämättä Minun Syytäni?

Kuukausi jonka en uskonut tulevan

Soitin klinikalle. Ja kylläpä maanantai pelastui! Täten viimein toivotan itseni takaisin tervetulleeksi elämään, jossa Asioita Tapahtuu. Inssi tapahtuu aivan pian.

Sitten syksykin saa tapahtua! Vakavuus; vähemmän viilettämistä, enemmän viileyttä. Vähemmän tuskan hukuttamista kaikenlaiseen touhuiluun, maanisdepressiivisen kaltaista väkertelyä pienen oravan lailla. Enemmän olemista ja hyväksyntää sitä kohtaan, mikä on ja mikä Tapahtuu.